VUOSIKERTOMUS 2012

Tilinpäätös

 

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT

1. Emoyhtiön tilinpäätöksen laadintaperiaatteet, FAS

Fiskars Oyj Abp:n tilinpäätös on laadittu paikallisten vaatimusten ja Suomessa yleisesti hyväksyttyjen laskentaperiaatteiden mukaisesti (Finnish Accounting Standards, FAS). Tilinpäätös esitetään euroissa.

Tilinpäätöstä laatiessaan yhtiön johto joutuu voimassa olevien määräysten ja hyvän kirjanpitotavan mukaisesti tekemään arvioita ja olettamuksia, jotka vaikuttavat tilinpäätöserien arvostukseen ja jaksotukseen. Toteutuvat luvut voivat poiketa tehdyistä arvioista.

Ulkomaanrahan määräiset erät ja valuuttajohdannaiset

Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat kirjataan tapahtumapäivän kurssiin. Tilinpäätöshetkellä taseessa olevat valuuttamääräiset saatavat ja velat on arvostettu tilinpäätöspäivän kurssiin. Johdannaiset arvostetaan käypiin arvoihin.

Liikevaihto

Liikevaihtoa laskettaessa myyntituotoista on vähennetty välilliset verot, myönnetyt alennukset ja myyntiin liittyvät kurssierot. Myyntituotot tuloutetaan, kun kaikki omistukseen liittyvät oleelliset riskit ja hyödyt ovat siirtyneet ostajalle eli kun tuote on toimitusehtojen mukaisesti toimitettu ostajalle. Rojaltituotot Fiskars Oyj Abp:n omistamista tavaramerkeistä kirjataan liikevaihtoon.

Vuokrausjärjestelyt

Leasingvuokrat kirjataan tuloslaskelmaan laskutuksen mukaan. Jäljellä olevat leasingvastuut esitetään tilinpäätöksessä taseen ulkopuolisina vastuina. Vuokratuotot, kun yhtiö toimii vuokranantajana, kirjataan liikevaihtoon.

Eläkejärjestelyt

Suomalaisen henkilöstön lakisääteinen eläkevastuu ja mahdollinen lisäeläketurva on järjestetty eläkevakuutuksin vakuutusyhtiöiden kautta.

Satunnaiset tuotot ja kulut

Konserniavustukset, fuusiotappiot ja purkutappiot esitetään satunnaisissa erissä.

Tuloverot

Tuloslaskelmaan on tuloveroina kirjattu tilikauden tuloksesta suomalaisten verosäännösten perusteella lasketut verot sekä aikaisempien tilikausien verojen oikaisut. Emoyhtiössä ei kirjata laskennallisia veroja.

Pysyvät vastaavat

Pysyvät vastaavat arvostetaan hankinta ja valmistuskustannuksiin ja ne on esitetty taseessa hankintahinnan ja kertyneiden suunnitelman mukaisten poistojen erotuksena. Eräiden maa alueiden tasearvoihin sisältyy arvonkorotuksia.

Arvonkorotukset perustuvat arvonkorotusajankohdan käypiin arvoihin. Tehtyjä arvonkorotuksia perutaan, mikäli maa-alueiden käypä arvo laskee. Myynnin yhteydessä realisoituneet arvonkorotukset siirretään kertyneeseen tulokseen.

Pysyvistä vastaavista tehdään poistosuunnitelman mukaiset tasapoistot, jotka perustuvat omaisuuden arvioituun taloudelliseen pitoaikaan. Poistojen perusteena olevat ohjeelliset pitoajat ovat:

  • Pitkävaikutteiset menot, 3–10 vuotta
  • Rakennukset, 20–40 vuotta
  • Kuljetusvälineet, 4 vuotta
  • Koneet ja kalusto, 3–10 vuotta
  • Maa- ja vesialueet, ei poistoja

Sijoitukset tytäryhtiöihin esitetään taseessa hankintamenon suuruisena tai nettorealisointiarvoon, mikäli sijoituksen arvo on huomattavasti ja pysyvästi laskenut.

Vaihtuvat vastaavat

Vaihto omaisuus arvostetaan hankintamenoon tai nettorealisointiarvoon, riippuen siitä, kumpi näistä on alhaisempi. Hankintameno sisältää sekä välittömät että välilliset menot. Vaihto-omaisuus arvostetaan FIFO-periaatetta noudattaen. Nettorealisointiarvona pidetään käypää hintatasoa vähennettynä tavanomaisilla myynnistä aiheutuvilla kuluilla.

Saamiset

Saamiset kirjataan alkuperäisen arvon mukaisesti tai sitä alempaan todennäköiseen arvoonsa.

Pakolliset varaukset

Varauksina on taseessa esitetty sellaisia vastaisia menoja ja menetyksiä, joihin on sitouduttu tai joita pidetään muuten todennäköisinä.

Tilinpäätössiirrot

Tilinpäätössiirrot muodostuvat poistoeroista.